Uuden kynnyksellä

Jo vuosi on kulunut kulttuuripääkaupungin päättäjäisistä. Kulttuuripääkaupunkivuosi toi ennennäkemättömän piristysruiskeen kulttuurin talouteen ja se antoi vielä paljon ”potkua” vuoteen 2012. Mutta miten tästä jatketaan, kun avustusten jakajat vetävät taas nyörejä tiukemmalle ja taloustilanne on muutenkin hyvin epävakaa?

Minulla on ollut ilo toimia Oopperakammarin tuottajana ja nähdä miten pieni yhdistys kulttuuripääkaupungin ansiosta saa ensimmäisen kerran valtion avustusta, suurta näkyvyyttä ja runsaasti yleisöä. Mieletön oopperan historia yhteistyössä Linnateatterin kanssa sekä Alvilda in Abo -ooppera muinaisesta Turusta antoivat uskoa siihen, että Turussa voi pienikin toimija tehdä laadukasta oopperatarjontaa. Se antoi myös energiaa lähteä kehittämään aivan uutta tapahtumaa, Turun kamarioopperafestivaalia.

Ensimmäinen Turun kamarioopperafestivaali järjestettiin lokakuussa 2012. Tapahtumassa oli mukana seitsemän oopperaprojektia: viisi Turusta ja kaksi muualta Suomesta. Järjestelyt onnistuivat hyvin ja esiintyjät sekä pienilukuinen yleisö olivat erittäin tyytyväisiä. Yleisömäärä jäi odotettua hieman pienemmäksi. Syynä siihen oli todennäköisesti samanaikaiset muut kulttuuritilaisuudet. Myös uuden tapahtuman markkinointiin pitäisi laittaa enemmän ”panoksia”.

Vuosi 2013 näyttää jo paremmin mitkä ovat kulttuuripääkaupunkivuoden pysyväisvaikutukset. Pystyvätkö vielä vuonna 2012 Turku 2011 -säätiön jatkorahoitusta saaneet yhteisöt jatkamaan? Toivottavasti näin tapahtuu. Yhteistyö on joka tapauksessa kulttuuritoimijoiden kesken tiivistynyt ja alueen oopperatoimijat ovat perustaneet oopperaverkoston.

Oopperakammari on päättänyt järjestää 2. Turun kamarioopperafestivaalin vuonna 2013, mutta vielä pitää odotella rahoituspäätöksiä, minkä jälkeen tiedetään millä volyymillä tapahtuma pystytään tekemään.

Näin taantuman ja epävakauden aikana ihmiset tarvitsevat iloa arjen vastapainoksi tai rauhoittumista kiireen ja paineiden keskelle. Kulttuuritilaisuudet tuovat hyvinvointia monellakin tavalla sekä henkisesti että taloudellisesti. Kulttuuritilaisuuksien suurin kuluerä ovat palkkakulut. Tilaisuuksien työllistävä vaikutus taiteenalan ammattilaisille on erittäin tärkeä, mutta ei sovi unohtaa myös niiden vaikutusta esimerkiksi matkailu-, majoitus- ja ravitsemusalalle. Harva muu ala pystyy tarjoamaan hyvinvointia niin monipuolisesti. Kulttuuritapahtumien toteuttamiseksi pitää tuottajien jatkossakin saada myös yhteiskunnan rahoitusta ja tukea.

30.1.2013