Liisa Mattila

Miten minusta tuli kulttuuritäti?

Lapsena vitsa väännettävä

Rakkaus musiikkiin ja kulttuuriin syntyi jo lapsena. Vanhempani olivat kovia laulamaan ja radiota kuunneltiin aktiivisesti. Olin muistaakseni 11-vuotias, kun sain ensimmäisen oman mankkarin – siis kasettisoittimen. Oli mahtavaa lukea Viisikkokirjoja ja kuunnella Kirkan ”Rautaa ja kettinkiä”.

Vaikka olin hyvin ujo neitokainen, uskalsin onneksi aloittaa kuoroharrastuksen Liedon seurakunnan lapsikuorossa siskoni kanssa joskus 70-luvun alussa. Muistan vieläkin miten upeaa oli laulaa joulukirkossa urkujen säestyksellä. Sitten isä osti meille pianon ja alkoi armoton soittoharrastus, joka jatkui vielä aikuisenakin. Tärkeässä kasvatustehtävässä oli myös yläasteen ja lukion musiikinopettaja, joka jaksoi tehdä kanssamme isoja musikaali- ja kuoroprojekteja. Muistan myös miten jännää oli mennä Turun kaupunginteatteriin, Turun kaupunginorkesteriin ja Åbo Svenska Teateriin katsomaan esityksiä.

Vanhempien ja opettajien rooli kulttuurielämysten mahdollistajina on erittäin tärkeä. Toivottavasti resursseja ei enää vähennetä taideaineista eikä kulttuurituotannon avustuksista vaan päinvastoin.

Mikä minusta tulee isona

Aikuisuuden kynnyksellä en oikein tiennyt mikä ammatti minulle sopisi. Jatkoin pianonsoittoa ja opetinkin sitä usean vuoden ajan. Olen aina pitänyt lapsista ja johkauduin pitämään myös musiikkileikkikoulua. Samalla harrastin laulua silloisen Turun oopperayhdistyksen kuorossa ja olin mukana kahdeksassa oopperatuotannossa kuorolaisena. Mieheni tanssiharrastuksen myötä innostuin ulkomaisista kansantansseista ja monesta muustakin tanssilajista. Tuli jopa ohjattua muutaman vuoden tanssiryhmää ja järjestettyä erilaisia tanssitapahtumia. Järjestämistyö alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja sainkin toteuttaa sitä usean vuoden ajan kylpyläasiakkaiden vapaa-ajan emäntänä.

Lapsen syntymän jälkeen ihmettelin taas, että mikä minusta tulee isona. Ja kuinka ollakaan, näin lehdessä ilmoituksen, että Turussa alkaa kulttuurimanagerikoulutus. Tiesin heti, että se on minua varten. Kulttuurituottajan työssä voin hyödyntää kaikkea kokemaani ja oppimaani. Olen muutaman kerran tässä työssä toimiessani miettinyt, että voisi sitä helpommallakin leipänsä ansaita, mutta aina on kuitenkin rakkaus musiikkiin vienyt voiton. Hyvin antoisaa on ollut myös satojen huipputaiteilijoiden ja tuotantohenkilöiden kanssa työskentely. Yleisön ja taiteilijoiden kiitokset onnistuneen projektin jälkeen kantavat pitkälle.

Kulttuuritäti

Nyt keski-ikäisenä, kun lapseni lähti juuri armeijaan, huomaan että minusta on tullut kulttuuritäti. Nuorena joskus hymyilytti ns. kulttuuritädit ja nyt voin sitten naureskella itselleni. Vaikka haluankin tehdä tätä työtä tosissani, en silti halua ottaa asioita liian vakavasti. Onnistuneet projektit syntyvät iloisella ja positiivisella energialla, yhteistyöllä ja toisten huomioimisella ja arvostamisella. Tätä kaikkea piti sisällään mm. valtavan suosion saavuttanut Figaron häät –ooppera Turussa viime syksynä. Tänä vuonna tämä kulttuuritäti on järjestämässä Turun sellokilpailuja, lastenoopperaa, Naantalin Musiikkijuhlia, Mattelmäen kesäteatteria ja toivottavasti vielä paljon muutakin.

Elämää rikastuttavia kulttuurielämyksiä kaikille!

CV